22.6.2017

Kuukauden keittokirja ja tomaattivyöry

Kuukauden keittokirja, tai ehkä vielä viime kuun keittokirja, kun taisi silloin jäädä välistä, on Alex Nurmen Alexin keittiössä. Kyseistä kirjaa olin selaillut kaupoissa useammankin kerran, joten olin varsin tyytyväinen sen saadessani.

Alex Nurmi / valokuvat: Kristiina Hemminki : Alexin keittiössä
Santa Marian tilaisuudesta 

Nykyään vaadin keittokirjalta aina teemaa. Pelkkä lista reseptejä ei minulle kelpaa, vaan kirjasta pitää löytyä myös luettavaa ajatusta. Alexin keittiössä on taas virkistävästi vähän uudesta näkökulmasta, varsinkin ruokabloggaajaa kiinnostavasta.

Itse asiassa kirjassa on parikin teemaa. Saamme lukea yrittäjän arjesta perheen kera sekä sitten ruokastailauksesta ja -kuvauksesta. Löytyypä kirjasta kuvausvinkkejäkin, jotka on laatinut Fotonokan Kristiina Hemminki, joka myös vastaa teoksen kauniista kuvista.

Luin siis kirjaa tyytyväisenä pienissä pätkissä useamman illan aikana. Tyyliltään leppoisasti jutusteleva teksti oli mukavaa luettavaa ja reseptitkin ihan mukavasti kiinostavia. Niissä tosin en oikein osannutkan sitten löytää varsinaisia teemoituksia, paitsi ehkä, että annokset näyttivät hyvältä. Eikä niissä kai ollut tarkoituskaan olla mitään rajaavaa otsikkoa, kunhan kuulemma ovat reseptejä, joita Alex Nurmi tykkää tarjoilla omallekin perheelleen. Kauniisti hän kirjoittaakin sekä vaimostaan että lapsistaan. Sympaattista.

Tällä kertaa kirjasta valikoitui kokeiltavaksi yksinkertainen, mutta varsin maistuva resepti marinoiduille tomaateille. Syynä oli yksinkertaisesti se, että naapurimarkettiin ilmestyi irtomyyntiin kotimaisia minilumutomaatteja alle kahdella eurolla kilo. Niitä onkin meillä nyt sitten syöty kilotolkulla, marinoituina tai ilman mausteita. Parhaiten marinoitnti tietysti hyödyttää sesongin ulkopuolella syötyjä, vähän mauttomia tomaatteja, mutta ei tuo pahalta maistunut näinkään - varsinkaan hyvä mozzarellan seurassa.


Marinoidut tomaatit 

Vähän muutin eli vaihdoin hunaja-omenaviinietikan vaaleaan balsamicoon, jota sattui löytymään jääkaapista ja kevätsipulin kiinanruohosipuliin, jota kasvaa pihalla..

Sekoitetaan vajaa 1dl oliiviöljyä, puoli desiä vaaleaa balsamicoetikkaa ja 2tl sokeria. Laitetaan puoliksi leikatut pikkutomaatit ja sekoitetaan. Jätetään muutamaksi tunniksi marinoitumaan.
Nostetaan tomaatit tarjoiluastiaan (öljyä on maustunut hyväksi salaatinkastikkeeksi) ja laitetaan päälle pihan kiinanruohosipulia silputtuna ja kierretään myllystä mustapippuria.

Toimii vaikka juuresta leivotun leivän päällä tai salaatin virkistäjänä tai muuten vaan lisukkeena.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti