7.12.2016

Joko on aika? Teatterihaasteen summeeraus

Vuoden lopussa sitä aina tekee mieli tehdä erilaisia summeerauksia ja analyysejä siitä, mitä sitä taas onkaan tullut tehtyä / luettua. Jotta ei tammikuun alussa olisi ihan kamalaa sumaa, niin aloitellaan jo nyt - Teatterihaaste nimittäin taitaa tältä erää olla valmis ensi vuoteen saakka.

Mikä haaste? 

Haasteen ajatuksena on käydä teatterissa vähintään kerran kuukaudessa. Idean sain viime vuonna, kun ensimmäisen bloggariklubin myötä taas palasin vanhan rakkauteni pariin ja muistin, miten jo pelkästään teatterin tuoksu saa sydämeni pamppailemaan.

Viime vuonna selvitinkin vajaan vuoden urakkani leikiten. Vuosi 2016 osoittautui sitten hivenen haasteellisemmaksi. Olen toki käynyt teatterissa, kaikkiaan yksitoista kertaa. Tiedän, vuodessa on kaksitoista kuukautta eli jään yhden käynnin vajaaksi. Syynä on syyskuu ja välilevypullistuma. Jouduin peruuttamaan yhden teatterikäynnin, kun istuminen ei onnistunut ollenkaan.

Uskallan silti julistaa haasteen suoritetuksi ja nostan kahdenneksitoista teatterikäynniksi Radioteatterin Ruusun nimi -dramatisoinnin, jonka kuuntelin Yle Areenasta! Sitä paitsi, väitän selkäkipujen olevan force majeur-luokkaa ja sellaisina olemaan vaikuttamatta lopputulokseen. Saa väittää vastaan... mutten muuta mieltäni.

Teatterista kävin kuuntelemassa Kirjamessuillakin - Shakespearea Kansallisteatterissa 


Mitä tuli nähtyä? 

Yksitoista kertaa teatterissa, Joukkoon mahtuu
kaksi lastennäytelmää,
yksi nukketeatteri,
kolme esitystä absurdia teatteria,
kaksi kesäteatteriesitystä,
yksi improvisaatiomonologi,
kaksi musikaalia,
kaksi Shakepearea,
yksi, jota en oikein osaa luokitella, mutta johon rakastuin
yksi aikakausikuvaus
yksi harrastajaesitys
monta, monta upeaa elämystä...

Luokittelu on vaikeaa. Tuossakin listassa on jo enemmän kuin 11 katsomaani esitystä...

Teatterissa on hauskaa


Ja tarkemmin jonkilaisessa suosikkijärjestyksessä 

Tänä vuonna pidin kaikista katsomistani esityksistä .Joukossa ei ollut yhtään huonoa, mutta joistakin pidin hitusen enemmän kuin muista.

Suuri suosikkini vuodelta 2016 on Mahdolliset maailmat - olen edelleen sen lumoissa ja rakastan sekä tarinan kerroksellisuutta että käytettyjen keinojen (mm. videon) vaikuttavuutta. Kiehtova esitys.

Seuraaviksi pitänee nostaa Shakespeare - no, koska Shakespeare. Kaksi aivan erilaista ja eri tavalla toteutettua teatteriesitystä. Molemmista nautin. Jälkimmäisestä myös sen takia, kun kävin sen katsomassa esikoisen kanssa. Kyseessä ovat siis Suomenlinnan kesäteatterissa mennyt Kesäyön uni ja Kansallisteatterin ohjelmistossa juuri aloittanut Rikhard III

Woody Allenin Jumala puolestaan on suosikki ihan senkin takia, että kyseessä ovat harrastajanäyttelijät ja joukossa tuttuja,,,

Loput ovat aikalailla tasoissa. Tosin tulin todenneeksi, että sketsiteatteria varten pitäisi katsoa enemmän televisiota. Pysyisi vitseissä paremmin mukana. Vaikka oli UITn Soitellen Soteen esityksessä tällä kertaa tuttujakin elementtejä.

Lievää hämmennystä aiheutti vuoden aikana kaksi esitystä. Kansallisteatterin Just Filming sekä Janne Saarakkalan Puhuva pää (Mad House). Molemmat herättivät ajatuksia, mutta vähän eri tavoin,

Lisäksi vuoteen kuului kesäteatterimusikaali Nunnia ja konnia sekä lastenteatterin osalta Kansallisteatterin Mauri ja vähä-älypuhelin (kera Kirpun) ja Toton kanssa katsottu Muumilaakson talvi. Ensi vuotta ennakoi jo Suomen juhlavuoden lähtölaukaukseksikin sopiva Canth.

Kansallisteatteri näyttää dominoivan - johtuen nyt pääasiassa Bloggariklubista (ja medialipuista), mutta eihän siellä myöskään koskaan näe mitään huonoa. Muuten on mennyt kesäteatteriksi ja kerran kävin Mad Housen esityksessä ja kerran harrastajateatterissa.

Aina naurattaa... 


Entäs sitten? 

No, haaste tietysti jatkuu! Tästä en ihan helpolla enää luovukaan, kun vanha teatterikärpäsen purema alkoi tosissaan kutittamaan.

Bloggariklubi kuulemma jatkuu ja muutenkin on teatterivuodesta tulossa huikean mielenkiintoinen. Ainakin yksi Shakespeare olisi ehdottomasti mahdutettava mukaan.

... eikä aina eniten näyttämön jutut... 

2 kommenttia:

  1. Paljon kulttuurikokemuksia olet kerännyt.
    Ihanaa keskiviikkoiltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa torstaita! Teatterissa käyminen on ihan superkivaa!

      Poista