21.10.2015

Kirjamessut tulevat, kirjamessut tulevat!



Helsingissä siis. Turun messuthan jo menivät. Turkuun en mukaan sitten loppujen lopuksi ehtinytkään, mutta nyt olen varannut viikonloppuni jo perjantai-iltapäivästä lähtien. Valmistautumisenikin olen jo aloittanut.

Ensinnäkin - latasin Messukeskuksen messusovelluksen. Siitä löytyy messujen ohjelmavalikoima ja tähtiä painamalla voi kerätä suosikkinsa valmiiksi aikataulutukseen. Jostain syystä ensimmäinen suosikkilistani katosi jonnekin bittiavaruuteen, mutta se ei haittaa. Tällainen opportunistinen messuvierailija saa kyllä aikataulunsa nopeasti klikkailtua uudelleenkin. Vähän eri näköisenä ehkä, mutta yhtä täynnä.

Jotenkin huomasin messukiinnostukseni tänä vuonna suuntautuvan kolmeen suuntaan. Tässä niistä muutamia esimerkkejä.

*****************************************************************************

(1) KEITTOKIRJAT JA KOKKAILU 

Tämä ei liene yllättävää ruokabloggaajajlta kirjallisessa maailmassa... Ruoka- ja viinipuoli tulee varmasti tsekattua naapurissa myöskin. Täytyyhän sitä päivien aikana jotain syödäkin.

Lauri Tähkä ja Hellannupit kaakkoon 
pe klo 16 (Louhi) Kirjakallion oppilaat haastattelevat muusikko/kokkia
pe klo 18 (Epoq näytöskeittiö)  Tähkä kokkaa

Verna Kaunisto-Feodorow ja Katusoittajan keittokirja
su 10:30 (Kirjakahvila) Ruokaa pienellä budjetilla

Richard McCormick : Barcelona ja Pariisi 
Helsingissä vaikuttavan ravintolanpitäjän suosikkeja eri kaupungeista. Jos johonkin ehtisi kuulolle.
pe 17:00(Epoq näytöskeittiö) Barcelona
la 16:00 (sama paikka) Pariisi

Mari Moilanen: Sitä parempi soppa II - Puolikuuta nokkosesta, perunasta ei päivääkään
Yksi tämän vuoden kauneimpia keittokirjoja (+ herkullisia reseptejä)
su 16:00 (Epoq näytöskeittiö)

********************************************************************************

(2) FANTASIAA MUODOSSA JA TOISESSA

Kuten blogia seuranneet ovat huomanneetkin, niin fantasiaa tulee ahmittua säännöllisen epäsäännöllisesti. Samoin varmaan Kirjamessuilla

Dekkarilauantai: Yliluonnollinen dekkari
la 14:00 (Mika Waltari) Jussi Katajala, Jenna Kostet, Katariina Souri

Maria Carole: Tulen tyttäriä
su 13:30 (Louhi)

Minkälainen on hyvä tyttöhahmo? 
Ei pelkkää fantasiaa, mutta varmasti mielenkiintoista heti edellisen perään eli
su 14:00 (Louhi) - Maria jatkaa seuranaan Paula Noronen, Iida Sammalisto, Eppu Nuotio, Maria Petterson, Vesa Linja-Aho

Tieteisfiktio nyt! 
Mitä tapahtuu suomalaisessa tieteiskirjallisuudessa juuri nyt?
su 16:00 (Kullervo)
Magdalena Hai, Anni Nupponen, Jaakko Markus Seppälä, MG Soikkeli ja Janos Honkonen

******************************************************************************

(3) BLOGGAAJAT KIRJAMESSUILLA

Bloggaajia pääsee varmasti näkemään siellä sun täällä pitkin kirjamessuja, mutta parhaiten meitä saa bongattua Kirjabloggaajien kirjavinkkauspisteellä Boknäsin messuosastolla (6r121). Tervetuloa juttelemaan! Itse olen paikalla lauantaina 12-13 ja samoin sunnuntaina 12-13.

*******************************************************************************

Tuossa omaa ohjelmaani näin ensi alkuun mietittynä. Ainoat varmat ovat nuo kirjabloggaajajutut, muuten mennään aikalailla fiilistellen. Näiden lisäksi löytyy listalta nimittäin paljon muitakin mielenkiintoisia keskusteluja, Niin kuin nyt vaikka la klo 16 (Kullervo) "E-kirjojen suosio kasvaa - paneelikeskustelu"

Seikkailujani ohjelmaviidakossa voi seurata vaikka blogin FB-sivulla ja Instassa (minna_vuocho)

p.s. Kirjahamstraamisen messujen merkeissä voi aloittaa jo nyt. Elisa Kirjalla on tarjouksia koko messuviikon ajan!

2 kommenttia:

  1. Saman huomasin, siis sen, että kun tein messuohjelman toisen (kolmannen?) kerran, se olikin kummasti aika erilainen kuin se eka. On niin paljon mielenkiintoista tarjolla! Ruokapuolelle en viime vuonna ehtinyt edes vilkaista, sitä edellisenä taisin käydä lounastamassa siellä. Saa nähdä, miten nyt käy. Olisi aika kiva yhdistää näitä elämän nautintoja, mutta kirjat tuppaa viemään minut mennessään. Tapaamisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelmaa on tarjolla monenmoista. Saa nähdä, miten ehdin joka paikkaa (ja pääseekö työ kuitenkin häiritsemään perjantaille varattua iltapäivää) Jännitystä tiedossa siis...

      Poista