2.7.2014

Olipas kirjakas kesäkuu


Huhheijaa, että olikin kirjakas kuukausi tuo kesäkuu. Tulin lukeneeksi peräti 17 kirjaa!

Mitenkäs siinä nyt noin pääsi käymään ?

No, ensinnäkin kesäkuussa oli kesälukumaraton. Toinen kerta tarkoittaa, että kyseessä on jo melkein perinne. Maratoonaus on hauskaa ja tämän kesän ensimmäisessä maratonissa meitä oli mukana peräti 51 lukijaa! Muitakin kokonaistuloksia voi lukea Anna minun lukea enemmän - blogista. Siellä on huikeita lukuja. Seuraava lukumaraton on jo 16.7. Pysykää kuulolla ja lähtekääpä kaikki kiinnostuneet mukaan - oli omaa blogia tai ei :-)

Toinen lukuintoa edesauttanut seikka oli kesäkuussa alkanut KIRJABINGO! Minä jo kertaalleen hihkaisinkin ja nyt on tavoitteena saada koko taulukko täyteen. Siinä sitä taitaa ollakin vähän haastetta loppukesälle.

Kolmas lukemista tukenut juttu on ollut ehtiminen kirjastoon. Jotenkin olen osunut reiteilläni kirjastojen viereen ja lopptulemana on lainattuja opuksia ainakin kolmesta Espoon kirjastosta... Onneksi niitä ei sentään tarvitse palauttaa aina samaan kirjastoon. Menisin jo ihan sekaisin.


Mitä sitten oikein luin ? 

Fantasiaa : Rick Riordanin Kanen sisaruksista kertovaa trilogiaa (2) ja Terry Pratchettin ja Stephen Baxterin rinnakkaismaailmakuvitelman The Long Earth.  Vähän mahtui joukkoon myös vampyyriromantiikkaa eli Yön talo -sarjan toinen osa Merkitty.

Dekkariviikon kunniaksi luin dekkareita niin aikuisille kuin lapsille : Johanna Hulkon Geoetsivät ja rahakätkön arvoitus, Dorothy L. Sayersin  Five Red Herrings sekä myös historiallisiin romaaneihin sopiva Virpi Hämeen-Anttilan uutuus Yön sydän on jäätä. Hannah Sophien Little Face oli testausta uutta Poirotia silmälläpitäen.

Kesälukemiseen kuuluvat perinteisesti historialliset romaanit muutenkin kuin dekkarit. Romantiikkaa edusti Kaari Utrion: Ruma kreivitär. Tavallaan historiasta tai ainakin lähihistoriasta kertoi Miika Nousiaisen Metsäjätti, jonka luin lukumaratonin aikana. Samoin äänikirjana kuunneltu The Lost Days of Agatha Christie on omanlaisensa historiatulkinta.

Äänikirjoja tulikin kuunneltua oikein urakalla. Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirja vei matkalle ja Watership Down oli ihastuttava klassikko eikä vähiten aivan mahtavan taitavan lukijan ansiosta.

Romantiikannälkään tuli luettua vanhaa eli Jalna ja uutta eli Veera Niemisen Avioliittosimulaattori. Harold Fryn odottamaton toivioretki edusti tämän kevään nykykirjallisuuden uutuuksia, kuukauden "tietokirja" taas oli suomalaisten dekkaristien tekstikokoelma heidän omista kirjailijantaipaleistaan ja kirjoitustavoistaan eli Miten rikoskirjani ovat syntyneet.

Aikamoinen satsi siis. Nyt on loma. Tien päällä kulkevat mukana erityisen hyvin puhelin ja Kobo. Yhtään paperikirjaa en ottanut kassiini, jonkun voin ostaa kirjakaupasta - ehkä ainakin yhden keittokirjan.

Keitoksista puheenollen - jollette vielä ole huomanneet, niin ruokajutut ovat muuttaneet tästä blogista naapuriin eli ne löytää Tätä (keittiö)elämää -blogista. Sieltä löytää myös kuukauden kokattuja esim. tämän juustokakun, jota olen tässä kahvin kera nautiskellut kirjoittaessani...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti