9.9.2012

Siinä se sitten oli - Mistäs löytyisi Shardlaken seuraaja ?

Siihen loppui (ainakin tältä erää) Shardlake-sarja. Viimeisessä osassa ollaan mukana Portsmouthin edustalla tapahtuvassa ranskalaisen ja englantilaisen laivaston yhteenotossa ja Matthew Shardlake joutuu tahtomattaan tapansa mukaan keskelle suuria tapahtumia ja politiikkaa.

Kuningatar Catherine (Parr) pyytää Shardlakea selvittämään palvelijattarensa pyynnöstä muutamaa vuotta aiemmin holhouksen alle joutuneen sisarusparin asioita. Mitä pidemmälle asiaa tutkitaan, sitä varmemmalta näyttää, että tapaukseen liittyy väärinkäytöksiä. Mutta millaisia ? Saadakseen kaiken selväksi Matthew Shardlake joutuu kärsimään erilaisia olosuhteita aina sotalaivojen kansia  myöten ja kohtaa ennen loppuratkaisua vanhan vihollisensa silmästä silmään.

Samaan aikaan holhoustapauksen kanssa Shardlake on myös henkilökohtaisella selvitysmatkalla. Bedlamin mielisairaalassa oleva nainen on herättänyt hänen mielenkiintonsa ja hän yrittää auttaa tätä parhaansa mukaan. Tosin välillä näyttää siltä, että olisi parempi ollut antaa menneiden pysyä menneinä.

Sansom on taas tapansa mukaan kutonut monisyisen ja kompleksisen kudoksen. Jotenkin tämä kirja ei kuitenkaan ihan yltänyt aikaisempien osien tasolle. Ehkäpä kirjailija on jo kyllästynyt Henry VIII:n aikaan ja Shardlakeen. Onhan tämä myös tähän mennessä viimeinen osa sarjasta. Toisaalta tuntui kirjailija ehkä turhankin innostuneelta Tudorin ajan sotalaivoista. Saattaa olla, että minun mielenkiintoni herpaantui niiden kuvauksen aikana ja samalla meni ohi myös juonen kannalta tärkeitä asioita. Jotenkin vain tällä kertaa kertomus tuntui hiukan hajanaiselta ja loppuratkaisuunkin jotenkin vain tipahdettiin. Tietysti syynä voi minulla olla sekin, että työt ovat alkaneet ja aikaa lukemiseen on vaikea löytää. Kun lukee Shardlakea vain pienissä pätkissä, on vaarana kärryiltä putoaminen.

Pienistä hankaluuksista huolimatta, on tämän kirjasarjan lopussa vähän haikea olo. Matthew Shardlake on ollut kiinnostavin ja koukuttavin tuttavuus pitkään aikaan. Käynnissä on kova seuraajan etsiminen. Olisikohan S.J.Parrisin Giordano Brunosta astumaan suuriin saappaisiin ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti