13.6.2010

Ja kaikkea muuta...


Mitä muuta ?

No, kaikkea muuta kuin ruokaohjeita.

Aikani ruokablogia ( Meidän murkinat ) pidettyäni tuli sellainen olo, että voisi sitä joskus jostain muustakin kirjoittaa. Lumiomenan ja parin muunkin blogia luettuani tuo "muu" täsmentyi sisältämään esimerkiksi kommentteja lukemistani kirjoista. Siitä onkin siten helppo laajentaa lehtiin, peleihin, elokuviin ja kaikenlaiseen muuhun ajanvietteeseen - itselle yleisesti ajankohtaisista asioista tietysti puhumattakaan.

Ehkäpä saisin näin jopa uutta intoa/puhtia/energiaa kirjojen lukemiseenkin. Tuntuu, että työn ja perhetohinoiden jäljiltä olen viime aikoina (lue: vuosina) jaksanut lähinnä selata ruokalehtia illalla sängyssä viimeiseksi ennen unen tuloa. Näin siis harrastaa lukemista nykyisin nainen, joka ennen oli riippuvainen kirjoista ja jolla oli jokaisella osaamallaan kielellä (suomi, englanti, ranska) kirja kesken koko ajan odottamassa sopivaa mielialaa.

En silti lupaa päivittäisiä viestejä - stressiä en tästä suostu ottamaan.

Toivottavasti blogiini eksyvät lukijat löytävät kuitenkin omaan elämäänsä ja harrastuksiinsa sopivia ajatuksia - ja jos olette eri mieltä niin kertokaa sekin ! Mikään ei ole niin mielenkiintoista kuin eri näkökulmien vertailu !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti